ARVONTA / VOITA LIPUT LAPSIMESSUILLE

Taas on vuosi odotettu näitä ihania lapsimessuja monessa perheessä. Viime vuonna me vierailimme esikoisen ja äitini kanssa messuilla; vauvakin oli jo mukana, mutta mahani suojissa. Messuilu vajaan 2-vuotiaan kanssa sujui yllättävän hyvin, kun olin osannut varautua tilanteeseen monella tavalla. Nyt kuitenkin hieman jännittää lähteä tuolloin 2v 9 kk-vanhan taaperon ja 6-kk vanhan vauvan kanssa messuryysikseen, mutta eiköhän kaikki mene taas omalla painollaan. Otetaan mummi taas apukäsiksi ja shoppailuseuraksi.

Messuilla on paljon alennuksia, uutuuksia ja esittelyitä. On mukavaa päästä täältä ”peräkylästä” tutustumaan ja hipelöimään lastenvaatteita ja -tarvikkeita ihan livenä. On mukavaa kokea materiaalien laatu ja värisävyt luonnossa, joita nettishoppailussa ei koeta. Viime vuonna me metsästimme alennuksella lapselle Puky-potkupyörän, mikä pääsikin tänään taas käyttöön – ehdottomasti paras ostos viime messuilta. Messuilta löytyy kaikkia ihania lastenvaatteita ja asusteita, mutta myös aikuisille on mahdollista löytää ihanuuksia. Me taisimme äitini kanssa molemmat kotiuttaa itsellemme tuolta mekot, joten messuilta voi löytyä useammalle sukupolvelle kaikkea ihanaa.

Lapsimessut ovat 20.-22.4.2018 Messukeskuksessa. Jos olet sinne menossa ja tahtoisit nyt voittaa itsellesi lipun messuille, niin klikkaa itsesi instagramiin, josta löydät yllä näkyvän kuvan feedistäni; sen alta löydät osallistumisohjeet. Onnea kisaan. <3 Arvon liput kahdelle henkilölle. Osallistumisaikaa on 2.4 asti.

Lue myös vinkkini lapsimessuille täältä!

Riikka / Kotoin - -
Posted in Yleinen

ARVONTA / VOITA LIPUT LAPSIMESSUILLE” kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *