NELJÄN VIIKON IKÄINEN VAUVA

Neljä viikkoa on hurahtanut käsittämättömän nopeasti. Olen kasvanut tänä aikana hurjasti, enkä ole enää pikkuinen myttyrä. Muutama perusvaate ja yöpuku ovat jääneet jo minulta pieneksi. 2 koon vaipatkin alkavat masun kohdalta hieman kinnaamaan, joten seuraavaa koko vaihtuu varmasti lyhyen ajan kuluttua. Onneksi mahdun vielä äitini kainaloon oikein sopivasti.

Tähän viikkoon on mahtunut paljon erilaisia öitä. Edelleen valvon noin tunnin per yö, mutta viime yönä nukuin sitä ennen 3,5 ja 4 tuntia putkeen, josta äiti oli kovin innoissaan. Siskoni ei koskaan nukkunut näin pitkiä pätkiä. Alkuviikkoon mahtui myös tiheänimunkausi, jolloin en malttanut nukkua vaan söin erittäin usein. Ei tätä pitkään jatkunut, joten palasimme tähän meidän tavalliseen rytmiimme pian — äidin onneksi. Päivisin jaksan valvoa tunnin tai kaksi. Päiväunia nukun saman verran kuin valvonkin, mutta pian jo nälkä herättää minut. Joskus syön vain hetken ja jatkan heti unia; olenhan vielä niin pieni, ettei kauheasti vielä jaksa seurustella. Äidin mielestä onkin hyvä keskittyä päivällä syömiseen, koska sitten nukumme enemmän yöllä eikä minun tarvitse tuolloin tankkailla niin paljon. 
Siskoni tahtoisi edelleen pitää minua paljon sylissä ja hän tykkää myös paijata päätäni ja antaa suukkoja. Joskus häntä tuntuu häiritsevän, että olen paljon vanhempieni sylissä, mutta aika hienosti hän on sopeutunut minuun ja meidän uuteen arkeen. 

Tällä viikolla saimme myös minun newborn-kuvat ja taisin olla aika suloinen tapaus, kun äidilleni tuotti kovasti vaikeuksia valita niistä parhaimmat otokset. Niistä näettekin tässä makupaloja. Nyt minun elämäni ensimmäiset hetket on tallennettu ikuisiksi ajoiksi. Aika ihanaa. <3 Äiti suunnitteli tilaavansa kuvista meille ihanat ristiäiskutsut ja saattaa myös joulukortteja koristaa minun ja siskoni ihana yhteiskuva, jota varten äiti ja isi suostutteli Lumia 1,5 tuntia, jotta saimme kuvan onnistumaan. Äidin mielestä jokaisen hikikarpalon arvoinen kuva. 
Kuvat: Helia Photography
Riikka / Kotoin - -
Posted in Vauva

2 kommenttia “NELJÄN VIIKON IKÄINEN VAUVA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa parhaat sisustuskirjoitukset!